Night Hawks: uupumus, vapaus ja rock

Tämä haastattelu tehtiin japaniksi Night Hawksin Shuichi Aokin ja Chie Iwashitan kanssa. Heidän vastauksensa on käännetty ja toimitettu selkeyden vuoksi: toistoa, päällekkäistä puhetta ja keskustelutaukoja on poistettu, mutta alkuperäisen keskustelun sisältö on säilytetty.

Olen seurannut Night Hawksia vuodesta 1994. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin lähetin Ranskasta Shuichi Aokille ja Chie Iwashitalle kysymyslistan tietämättä oikein, kuinka pitkälle he vastauksissaan menisivät.

He vastasivat melkein kaikkeen. Varhaisvuodet Hokkaidossa. Levy-yhtiöt, jotka halusivat Aokin ilman hänen bändiään. Uupumus, joka päätti jokaisen vaiheen juuri kun kaikki näytti alkavan toimia. Nykyinen kokoonpano, jonka ansiosta hän on viimein huomannut, että bändissä soittaminen voi oikeasti olla hauskaa. Jopa kömpelösti käännetty kysymykseni japanilaisen rockin “kehityksestä” selvisi mukana, vaikka Aoki ymmärrettävästi käytti useita minuutteja itse sanan kyseenalaistamiseen.

Lopputulos muistuttaa vähemmän siloteltua urakatsausta kuin neljääkymmentäkolmea minuuttia, joiden aikana muistot löytyvät uudelleen reaaliajassa. Päivämäärät muuttuvat epävarmoiksi. Yksi nimi johtaa toiseen. Vaikeille ajoille nauretaan ensin ja sitten niistä puhutaan suoruudella, jonka tämän artikkelin vanha lyhennetty versio suurelta osin kadotti.

Night Hawks ennen Night Hawksia

J-POP streaming: Night Hawks perustettiin Hokkaidossa 1980-luvun alussa. Miten bändi sai alkunsa?

Shuichi Aoki: Oliko se todella 1981? Suunnilleen niin. Osallistuimme Sonyn koesoittoon vuonna 1987, mutta se tapahtui paljon myöhemmin. Ennen Night Hawksia olin soittanut muun muassa Action!-, Dry Duck Window- ja Override Sensation -yhtyeissä. Näiden eri projektien jälkeen päädyimme lopulta nimeen Night Hawks.

Osa muusikoista tuli edellisestä bändistä. Kudo ja Matsumoto liittyivät myöhemmin, ja Night Hawksin ensimmäisessä kokoonpanossa oli kolme jäsentä. Kudo lähti noin vuoden kuluttua, minkä jälkeen kokoonpano kasvoi. Kawada tuli Akitasta, Iwao soitti kitaraa ja Kumi Tsuchida koskettimia. Yhdessä vaiheessa meitä oli kuusi.

Pääasiassa lauloin, vaikka soitin myös kitaraa ja luultavasti koskettimia. Olen tehnyt niin monia erilaisia asioita, etten rehellisesti sanottuna enää muista kaikkia yksityiskohtia.

Mikä muovasi Night Hawksin varhaista soundia?

Aoki: Whitesnake. Rakastimme Whitesnakea.

Sitä ennen olin syvällä progressiivisessa rockissa, ja soitimme paljon sen suuntaista musiikkia. Kun bändistä tuli Night Hawks, progressiivinen elementti väheni ja Whitesnaken vaikutus vahvistui huomattavasti. Halusimme olla sellainen bändi.

Soitimme paljon Whitesnake-covereita ja myös muiden artistien kappaleita. Mutta jos soittaa vain covereita, pysyy coverbändinä. Siksi aloimme kirjoittaa omia kappaleita samantyylisesti. Kaikki eivät tietenkään kuulostaneet siltä, mutta osa kyllä.

Kun katsot taaksepäin, onko jokin varhaisvaiheen saavutus, josta olet erityisen ylpeä?

Aoki: Ei oikeastaan. Mitään erityistä ei tule mieleen.

Tuo suora vastaus määrittää kaiken seuraavan sävyn. Aokia ei tunnu kiinnostavan menneisyyden järjestäminen loistokkaiden merkkipaalujen kulkueeksi. Voittoja tuli, mutta myös kaikki se, mitä niistä selviytyminen vaati.

“Minulle sanottiin jatkuvasti, että hankkiudu bändistä eroon”

Night Hawksilla oli pitkiä toimintataukoja. Mistä ne johtuivat?

Aoki: Yhtä ainoaa syytä ei koskaan ollut. Pysähdyimme useita kertoja.

Bändin pitäminen käynnissä suuren kaupungin ulkopuolella oli vaikeaa. Ihmissuhteet mutkistuivat, kaikenlaisia ongelmia tuli, ja minä uuvuin täysin. Yhdessä vaiheessa olin valmis jättämään Night Hawksin. En ilmoittanut mitään. Lopetin vain.

Joskus jatkoimme vierailevien muusikoiden tai tukikitaristien ja -rumpalien kanssa, mutta sekään ei kestänyt kauan. Siihen aikaan asiat eivät menneet haluamaani suuntaan. Teimme mitä tahansa, emme päässeet debytoimaan.

Aina kun puhuimme levy-yhtiön kanssa, meille sanottiin sama asia: “Mikset ryhtyisi sooloartistiksi?” He halusivat minun hylkäävän bändin ja tekevän pop-painotteisempaa musiikkia.

Se ei kiinnostanut minua. Halusin olla bändissä.

Lopulta eräs tuttuni Tokiossa pyysi minua töihin sovittajaksi, joten muutin sinne. Ennen Hokkaidosta lähtöä nauhoitin kaksi soolodemokasettia, Shuichi Aoki Solo 1 & 2. Osa materiaalista on sittemmin noussut uudelleen esiin YouTubessa.

Night Hawks pysyi jossain taustalla. Chie oli seurannut bändiä vuosia ja alkoi sitten soittaa kanssani muissa projekteissa. Lopulta hän kysyi ilmeisen kysymyksen: miksen enää tehnyt Night Hawksia?

Chie Iwashita: Sanoin hänelle: “Anna minun liittyä. Tuodaan Night Hawks takaisin.”

Aoki: Reaktioni oli suunnilleen: “Voisimme kai tehdä sen kerran.”

Samoihin aikoihin tuli Yamahan ja Sonyn järjestämä koesoitto. En ollut ideasta erityisen innostunut, mutta Chie halusi meidän osallistuvan. Otimme taas yhteyttä Tetsuya Kudoon, osallistuimme molempiin koesoittoihin ja pääsimme niissä läpi, vaikka Yamahan kanssa etenimme vain aluevaiheeseen.

Sony otti meihin yhteyttä, ja aluksi kieltäydyin.

Olin jo suunnitellut työskenteleväni yksin — en välttämättä sooloartistina, vaan bändin ulkopuolella — enkä voinut kuvitella Sonyn olevan kiinnostunut Night Hawksista. Sonyn Sapporon toimiston johtaja jatkoi yhteydenottoja. Hän oli uskomattoman sinnikäs. Lopulta tapasin Sonyn väen Tokiossa, osallistuimme heidän kilpailuunsa ja voitimme Grand Prix’n. Sopimus seurasi.

Olin puskenut vuosia, kunnes paloin loppuun. Ja juuri sen jälkeen, kun olin palanut loppuun, Night Hawks teki major-debyyttinsä.

Vasta ensimmäisen albumin äänittäminen palautti energiani.

Päivämäärät menevät keskustelussa hieman sekaisin, mutta päälinja on selvä. Night Hawks muodostui Hokkaidossa 1980-luvun alussa ja voitti CBS/Sony SD Auditionin ennen kuin julkaisi samannimisen major-debyyttialbuminsa vuonna 1989.

Menestys ei poistanut painetta. Se vain vaihtoi sen lähteen.

Aoki: Taidan olla syntynyt sellaisen tähden alla, joka vetää ongelmia puoleensa. Bändin sisällä oli ongelmia, levy-yhtiön kanssa konflikteja ja managementin kanssa vaikeuksia. Se ei loppunut koskaan.

Lopulta management sanoi taas saman asian: erota muusikot ja jatka Shuichi Aokina. Emme myyneet tarpeeksi, ja kaikki palasi aina siihen ehdotukseen.

Halusin yhä Night Hawksin säilyvän. Siitä tuli prioriteettini, joten aloin hyväksyä managementin ja levy-yhtiön päätöksiä silloinkin, kun ne eivät olleet sitä mitä itse halusin. Lähes kaikki mitä tein oli yritys pitää bändi hengissä.

Sitten uuvuin taas.

Ensimmäinen toimintatauko ennen debyyttiä johtui loppuunpalamisesta. Myöhempi myös. Olin väsynyt jo major-vuosien aikana.

Vuodet, jolloin Night Hawks ei koskaan virallisesti päättynyt

Mitä teit bändin ollessa tauolla?

Aoki: Chie avasi Apple Boxin, joka on nyt ollut olemassa kaksikymmentä vuotta. Shinji Matsumoto jatkoi työskentelyä basistina, opettajana ja studiomuusikkona. En tiedä kaikkea, mitä Kudo ja Matsumoto tekivät noina vuosina, joten en voi puhua heidän puolestaan yksityiskohtaisesti.

Soitin Blue Velvetissä ja KINGSissä. KINGS syntyi halustani soittaa taas hard rockia, mutta se oli täysin erilainen kuin Night Hawks — raskaampi ja länsimaisemman hard rock -henkinen. Blue Velvetillä oli taas oma identiteettinsä.

Julkaisin myös soolomateriaalia, jossa yhdistin erilaisia rakastamiani asioita: punkia, suoria rockkappaleita, balladeja ja muita tyylejä. Olen kirjoittanut absurdin määrän kappaleita.

Iwashita: Ehkä yhtä monta kuin Tetsuya Komuro.

Aoki: Valitettavasti minun kappaleeni eivät myyneet.

Vuonna 2000 aloitin Kaori-nimisen projektin ja julkaisin minialbumin. Kotistudioäänittäminen ja tietokonepohjainen musiikinteko alkoivat silloin saada vakavaa huomiota, ja halusin kokeilla niitä. Työskentelin sen parissa noin vuoteen 2005, minkä jälkeen Apple Box vei suuren osan ajastani.

Tämän vastauksen sisään kätkeytyy kokonainen rinnakkainen diskografia: Blue Velvet, raskaampi KINGS, sooloäänityksiä, Kaori ja lukuisia sävellyksiä, joita Aoki on vähitellen alkanut jakaa verkossa. Hän vähättelee niitä, koska ne eivät myyneet. Iwashita vastustaa, koska hän tietää kuinka paljon siellä on.

Kumpikaan ei voita väittelyä.

Oliko Night Hawksin paluu suunniteltu?

Aoki: Emme koskaan virallisesti hajonneet, joten en kutsuisi sitä reunioniksi. Emme koskaan ilmoittaneet Night Hawksin päättyneen.

Jos tarkoitat nykyistä toimintaa Kenta Haradan ja muiden muusikoiden kanssa, se tapahtui luonnollisesti. Soitimme muutaman konsertin yhdessä, ja se toimi.

Monille pitkäaikaisille kuuntelijoille näkyvin muutos saattaa olla Aokin asema. Bändin laulajana ja kitaristina tavallisesti tunnettu mies viettää nyt enemmän aikaa koskettimien takana. Hän ei pidä sitä suurena katkoksena.

Aoki: Rakastan kitaraa, mutta minun ei tarvitse soittaa sitä koko ajan. Rakastan musiikkia; kitara sattui olemaan yksi tapa tehdä sitä.

Kun Kenta tuli mukaan, hän osasi jo soittaa kitaraa erittäin hyvin. Chiestäkin on tullut paljon vahvempi kitaristi, joten minun ei enää tarvitse hoitaa jokaista osuutta itse. Voin siirtyä koskettimiin aina kun musiikki sitä tarvitsee. Minulle ne ovat yksinkertaisesti eri soittimia.

Kenta Haradalla ja Yoshihiro Ogasawaralla musiikki on ytimessä. He nauttivat siitä, mitä kirjoitan, ja ovat niin hyviä, että voin antaa heille huomattavasti vapautta. Mahdollisuudet ovat laajentuneet valtavasti.

Taakkani on keventynyt. Voin tehdä paljon enemmän ja hallita paljon vähemmän.

Iwashita: Ja minulla on todella hauskaa.

Oliko bändin kemian löytäminen uudelleen vaikeaa näin pitkän tauon jälkeen?

Aoki: Ei oikeastaan. Sävelän ja sovitan pääasiallisen rakenteen yleensä itse, joten tarvitsen muusikoita, jotka pystyvät herättämään musiikin eloon. Jäsenet saavat sen, mitä olen kirjoittanut, ja tulkitsevat sitten joitakin osia vapaasti. Tietyt elementit ovat kiinteitä, mutta kitarasoolot ja bassolinjat voivat jättää tilaa heidän persoonallisuudelleen.

Niin oli ennenkin. En koskaan määrännyt jokaista bassolinjaa. Siinä suhteessa prosessi ei ole muuttunut kovin paljon.

Night Hawks elää nykyhetkessä

Miten nykyinen kokoonpano säilyttää Night Hawksin alkuperäisen identiteetin ja tuo samalla mukaan uutta energiaa?

Aoki: Jokainen Night Hawksin versio on ollut erilainen. Motivaatio oli ennen debyyttiä erilainen. Energia muuttui jälleen sen jälkeen. Nyt Kenta ja Ogasawara ovat mukana, ja vaikka soitamme saman sävellyksen, se ei voi olla samanlainen.

Ajatellaan “Tokyo City Bluesia”. Sitä soittavat muusikot ovat nyt eri ihmisiä, ja nekin, jotka olivat jo mukana, ovat muuttuneet. Ehkä olemme kasvaneet. Joka tapauksessa se, mitä kukin tuo musiikkiin, ei ole enää samaa kuin ennen.

Emme yritä toistaa entistä motivaatiotamme. Kysyn, mitä Night Hawksin pitäisi soittaa nyt.

Tuskin edes muistan, miltä aiempi versio tuntui.

Tässä kohtaa ajatus jonkin “olemuksen” säilyttämisestä alkaa murentua. Aoki ei varjele Night Hawksia jäädyttämällä sen soundia. Hän säilyttää sen pysymällä henkilönä, joka päättää, mitä nimen tulisi kulloinkin tarkoittaa.

Tällä erolla on merkitystä, kun puhutaan kappaleesta 暗黙の日々 (Anmoku no Hibi). Sävellys on noin neljäkymmentä vuotta vanha, mutta sen virallinen äänitys kuuluu kokonaan nykyiselle kokoonpanolle.

Onko rockin tarkoitus kehittyä?

Miksi hard rock on säilynyt merkityksellisenä japanilaisen musiikin sukupolvesta toiseen?

Aoki: En usko, että se koskee erityisesti hard rockia. Musiikki ylittää sukupolvet. Hyvä musiikki säilyy genrestä riippumatta.

Miten näet japanilaisen rockin kehityksen ja sen vaikutuksen siihen, miten japanilainen musiikki koetaan kansainvälisesti?

Aoki pysähtyy sanan “kehitys” kohdalle ennen kuin yrittää vastata muuhun kysymykseen.

Aoki: Onko rock todella kehittynyt?

Uusia tyylejä on varmasti syntynyt. Genrejä ja niiden yhdistelmiä on enemmän, mutta en ole varma pitäisikö sitä kutsua kehitykseksi. Musiikki on taidetta. Lisääntynyt monimuotoisuus ei välttämättä merkitse etenemistä yhdeltä tasolta toiselle.

Olen miettinyt tätä nuoresta asti: “rock” on äärimmäisen epämääräinen sana. Sen määritelmä vaihtuu ihmisestä toiseen. En oikeastaan tiedä, mitä rock on.

Joskus kuulen sitä Takuro Yoshidan tai Yosui Inouen musiikissa, vaikka heitä ei välttämättä luokitella rockartisteiksi. Tunnen sitä myös Michael Jacksonissa. “Billie Jean” osuu minuun samanlaisella voimalla.

Minulle rock on kaikkea, mikä osuu — erityisesti rytmin kautta. Se voi tulla Led Zeppeliniltä, Deep Purplelta, Takuro Yoshidalta tai kadulla soittavalta ihmiseltä. Jos se osuu minuun suoraan, tunnen siinä rockin.

Teknologia on kiistatta kehittynyt. Soittimet, efektit, äänitysmenetelmät ja tuotantotyökalut ovat muuttuneet. Nykyään ohjelmisto voi tehdä sovituksen napin painalluksella. Se ei ole itsessään hyvä eikä huono asia; se kuuluu aikakauteen, jossa elämme.

Jotkut muusikot tyytyvät siihen. Toiset jatkavat jonkin henkilökohtaisen etsimistä. Minulle ei riitä, että työ tehdään puolestani, joten teen sen edelleen itse.

Työkalut kehittyvät. Taide moninkertaistaa muotonsa. Aoki vastustaa ajatusta, että jälkimmäistä voisi mitata suorana edistyksen viivana.

Vastauksesta on myös vaikea olla kuulematta tiivistelmää hänen urastaan. Night Hawks selvisi japanilaisen musiikkiteollisuuden useista versioista juuri siksi, että Aoki kieltäytyi oletetusta loogisesta seuraavasta askeleesta aina, kun se olisi vaatinut häntä lopettamaan musiikin tekemisen omilla ehdoillaan.

Nelikymmenvuotinen reitti kohti “Anmoku no Hibiä”

**Mikä inspiroi kappaleen 暗黙の日々 (Anmoku no Hibi)?**

Aoki: Kirjoitin sen noin neljäkymmentä vuotta sitten, joten en rehellisesti enää muista alkuperäistä inspiraatiota.

Halusin tehdä jotain progressiivista. Kuuntelin Kansasia ja muita progressiivisen rockin bändejä, mutta en halunnut matkia Kansasia. Halusin omaksua osan siitä musiikista ja tehdä oman versioni — progressiivisen, mutta ehkä ei liioitellusti.

Vuosia myöhemmin kuulin vanhan liveäänityksen Chien YouTube-kanavalla. Kappaleeseen liittyvät tunteet palasivat yhtäkkiä. Reaktioni oli: “Kirjoitinko minä todella jotain tällaista?”

Sävellys jäi mieleeni.

Kun Kenta soittaa kitaraa, Chie myös kitaraa ja minä voin keskittyä koskettimiin, nykyinen kokoonpano pystyi viimein tekemään siitä jotain kiinnostavaa. Olin kirjoittanut uuttakin materiaalia, mutta tämä oli kappale, joka tuntui oikealta.

Kaikki kuuluivat. Jokaisella oli hetki, jolloin hän pääsi esiin. Siinä oli hard rockia, progressiivisia elementtejä ja sitä kayōkyoku-herkkyyttä, josta olen aina pitänyt.

Pystyin jo kuvittelemaan, miten jäsenet soittaisivat sen. Kun näin sovituksen mielessäni, tiesin että meidän oli äänitettävä se.

Nykyinen esiintyjänimi ナイトホークスハラダケンタオガン — julkaisumetadatassa Night Hawks Harada Kenta Ogan — tiivistää laajennetun kokoonpanon iloisesti kömpelöön nimeen. Äänitteellä Aoki on merkitty sanoittajaksi, säveltäjäksi ja tuottajaksi, ja livekokoonpanossa ovat Aoki, Iwashita, rumpali Tetsuya Kudo, kitaristi Kenta Harada ja basisti Yoshihiro Ogasawara.

Kuuntelijoille, jotka muistavat Aokin ennen kaikkea kitaristina, Anmoku no Hibi voi tuntua hämmentävältä. Hän tietää sen.

Aoki: Jotkut saattavat katsoa sitä ja ajatella: “Mitä ihmettä tämä on?” Mutta tätäkin minä tein ennen. Ehkä seuraavalla kerralla pitäisi tehdä kolmen kitaran kappale.

Oliko tuotantoprosessi erilainen kuin aiemmilla julkaisuillanne?

Aoki: Se on vanha teos, joten kysymys ei aivan päde. Ei ollut mitään erityistä uutta prosessia, johon sitä voisi verrata.

Korjaus on aiheellinen. Uutuus ei ole sävellyksessä eikä Night Hawksin teknologisessa uudistumisessa. Se on siinä, että Aokin aiemman musiikillisen mielikuvituksen versiolle kirjoitettu kappale kuullaan viimein niiden muusikoiden esittämänä, jotka pystyvät saattamaan sen valmiiksi nyt.

Onko musiikkivideolla jokin erityinen tarina tai viesti?

Aoki: Ei mitään monimutkaista viestiä. Haluan sen osuvan sinuun.

Kuuntele ajattelematta liikaa. Jos jokin siinä osuu ja ajattelet “tämä on hyvää”, se riittää.

Jeff Beck, Chris Squire ja yksi hyvin suuri lava

Jos voisit tehdä yhteistyötä kenen tahansa muusikon kanssa, elävän tai kuolleen, kenet valitsisit?

Aoki kieltäytyy aluksi vastaamasta, koska lista olisi liian pitkä. Kun häntä pyydetään rajaamaan valinta kolmeen nimeen, hän päätyy Jeff Beckiin, Chris Squireen ja Cozy Powelliin.

Selitys on joka kerta sama: he olivat korvaamattomia.

Myös John Bonham nousee keskusteluun, kun taas Iwashita valitsee John Fruscianten ja Michael Jacksonin — vaikka Aokin mielestä Jacksonia olisi pitänyt katsoa yleisöstä, ei liittyä hänen kanssaan lavalle.

Jos Night Hawks voisi esiintyä missä tahansa, minkä paikan ja millaisen konsertin valitsisit?

Aoki: Madison Square Garden. Valtava, näyttävä hard rock -show.

Ei vaatimatonta klubia eikä huolellisesti perusteltua symbolista paikkaa. Neljän vuosikymmenen jälkeen, joiden aikana Aoki taisteli pitääkseen bändin, vaikka lähes kaikki näyttivät haluavan vain sen johtohahmon, hän sallii itselleen suurimman tilan, jonka keksii.

Haastattelussa hän sanoo aiemmin myös jotain paljon vähemmän teatraalista: yli kuusikymppisenä hän on viimein huomannut, että bändissä oleminen voi olla nautittavaa.

Ei managementia käskemässä häntä erottamaan muusikot. Ei levy-yhtiötä työntämässä kohti soolouraa. Hänen ympärillään olevat soittajat pystyvät kantamaan musiikin ilman ohjeita jokaisesta nuotista. Ensimmäistä kertaa Night Hawks antaa hänelle vapautta sen sijaan, että pyytäisi häntä luopumaan siitä.

“Juuri nyt”, hän sanoo, “minulla on hauskempaa bändissä kuin koskaan ennen.”